Tässä se nyt sitten on. Uskoakseni pisin osa; 82 kuvaa. Yrittäkää edes hieman nauttia. ;)  

" Together we made it

We made it even though we had our backs up against the wall "

Heti saavuttuaan perille, päätti Heidi valmistaa jokaiselle hieman purtavaa. Oikein muistuu Keenyah mieleen, paitsi että hän teki kolme annosta itselleen.

Harry sen sijaan ryntäsi heti koneen äärelle chattailemaan, ja valitsemaan kaikille pääaineet. Itselleen hän valitsi matematiikan, Heidille taiteen ja Henrille fysiikan.

Henri taas aloitti aikansa asunnossa pelaamalla kunnon erän lumilautailua. Tavoitteinaan haluaisi hän voittaa jonkun tietokonepelissä.

Harry ja Heidi päättivät ottaa kaiken irti nuoruudestaan, ja leikkivät ja kiljuivat kaikkialla. Täytyyhän nuoruudesta nauttia vielä kun sitä on.

Henri sen sijaan oli jo aikuistunut. Hän tapasi tytön kadulla, johon iski silmänsä. Tyttö oli todella mukava, ulkonäöstä huolimatta. Ulkonäkö voi pettää.

Hetken jutustelun jälkeen oli tytön, joka esittäytyi Kariksi, aika lähteä kotiin. Henri hieman epäröi, mutta ei voinut vastustaa, joten antoi pehmeän suudelman tytölle.

Heidi oli aivan ihmiessään. He olivat olleet kampuksella.. Katsotaanpas... 5 tuntia, ja Henrillä oli jo tyttöystävä! Miten hän sen oikein teki?

Samana iltana ryntäsi asuntoon kaunis tyttö, joka oli pukeutunut kokonaan sinisiin. Nainen vilkutti ujosti Harrylle, kertoi nimensä olevan Narissa, ja yllättäen...

...suuteli Harrya. Harry oli aivan ihmeissään, mutta mielissään että joku todella piti hänestä. Hän ei olisi halunnut päästää otettaan Narissasta, mutta pakottautui lopulta kun tyttönen joutui lähtemään. 

Poikien syödessä ja rupatellessa illallisella, liittyi Heidi seuraan. '"Miten ihmeessä te teette sen?!" kiljaisi tyttö ihmeissään. "Hei relaa, pikkusisko. Me vaan-" aloitti Henri. "ANTEEKSI?!" huusi Heidi raivoissaan ja lähti huoneeseen. Pojat katsahtivat toisiaan ja virnistivät; "hupsista, eihän Heidi heidän pikkusiskonsa ollut."

Heidi oli raivoissaan. Miten he saattoivat kutsua häntä PIKKUSISKOKSI! Hän oli ollut niin ystävällinen ja lempeä heille kaikki nämä vuodet, ja nyt he kutsuvat häntä PIKKUSISKOKSI! Mutta sisimmässään häntä pelotti se, että he häipyisivät. Että he jättäisivät hänet yksin.

Pojat eivät paljoa välittäneet Heidistä. He kutsuivat rakkaansa kyläilemään vähän väliä, jotta tutustuisivat heihin hieman paremmin. Tulikin ilmi, että Karilla oli huono itsetunto ja tyttö oli todella ujo. 

Pojat jättivät myös Heidin yleensä ulkopuolelle. eivät kertoneet hänelle missä mennään ja suunnittelivat asioita kahdestaan. Tosin, ei se Heidiä häirinnyt. Kunhan hänen veljensä vain olivat läsnä, olisi kaikki hyvin.

Heidi oli myös alkanut jutella miehen kanssa, johon oli tutustunut lapsena; Ianiin. Hänelle hän kertoi kaikki huolensa ja mies kuunteli tarkkaavaisesti ja lohdutti tarpeen tullen.

Piakoin oli sitten Harry aika saada "oikea" ensisuudelmansa, joka tapahtuikin keskiyöllä omenapuun äärellä.

Olisi hyvästelyn aika. Harry siveli kädellään Narissan pehmeää poskea, jolloin Narissa laski hänen kätensä. "Minä... Minusta meidän ei kannata. Minun on lähdettävä kampukselta, ikuisesti. Enkä halua, että sydämesi särkyy." sai tyttö soperreltua kyyneleitten valuessa hänen poskiaan pitkin. Harry hymyili ja nosti taas kätensä hänen poskelleen, kuin näyttäen ettei pelkäisi. "Jos sinä lähdet, lähden minäkin."

Harry oli jo hyvästellyt Henrin ja oli jo lähtemäisillään, kun Heidi astui ulos huoneesta. Hän katsoi hetken ihmeissään laukkuja lattialla, sitten Harrya. Hän ei voinut uskoa silmiään. "Sie.. Sä... MITEN SÄ VOIT LÄHTEE HYVÄSTELEMÄTTÄ? LUULIN ET RAKASTIT MUA!" kiljui Heidi itkuisena. Harry läheni varovaisesti siskoaan, ja sulki tämän syleilyynsä. "Anteeksi, Pinocchio. Minä... en tiedä. Anna anteeksi. Rakastan sua, aina ja nyt." Heidi hymyili hieman kuullessaan sanan Pinocchio, siitä oli niin kauan kun häntä viimeksi kutsuttiin sillä nimellä. "Entäs ennen?" kysyi hän. "Häh?" hämmästeli Harry, katsahti veljeään joka nosti olkapäitään. "Pojat.." sanoi Heidi ja poistui muina miehinä huoneesta, jolloin Harry astui ulos yöhön ja jatkoi elämäänsä muualla.

"Se tapahtui. Harry lähti, ja se ei ees aikonut kertoa mitään! Mut onneks se lopulta tajus... Onko rakkaus oikeasti niin vahvaa, että se saa ihmisen tekemään mitä vain? Myös hulluuksia? Vaaroja? En ole varma, en ole koskaan kokenut sitä tunnetta. Rakkautta siis. Toivon vain, ettei Henri jätä mua yksin tänne. Mul ei oo ketää joka vois muuten pitää must huolta..."

Mutta tilanne näytti pahalta. Henri ja Kari olivat umpirakastuneita, ja viettivät nytten paljon aikaa yhdessä. Ei kestäisi kauan, kunnes asiasta puhuttaisiin.

Kari ei toisi sanoen poistunut talosta ollenkaan. Hän istui tiukasti kiinni Henrissä, joka oli iloinen siitä. Heidi sen sijaan yritti olla katsomatta heitä, ja siksi pakeni yleensä ulos.

Siellä hän yritti pitää kyyneleensä kurissa. Ei Henri minnekkään lähde... Ei. Mutta silti iski Heidiin aina se kauhea epätoivo ja pelko. Mutta entä jos Henri lähtisi?

Päivät kuluivat, ja Henri pysyi yhä talossa. Heidi jutteli joka päivä Ianin kanssa, siinä toivossa että saisi kuulla hyviä uutisia tai edes hieman lohdun sanoja.

Eräänä yönä heräsi Heidi keskellä yötä ja ihmetteli, miksi Henri oli hereillä siihen aikaan ja maalasi. Häneen iski pieni pelko: "Henri..?" Henri kääntyi ympäri ja katsoi siskoaan silmiin. "Sisko.. Olen miettinyt... Tiedän, että et koskaan tule antamaan minulle anteeksi. Mutta minulla on oma elämä... Haluan lähteä Narissan mukaan."

Heidi katsoi kauhuissaan veljeään ja sai lopulta soperreltua kysymyksen "anteeksi". Henri perääntyi hieman, ja aloitti selittämisen: "Heidi, tiiän et sie tiiät et mul on tulevaisuus! Ei me ikuisesti voida olla yhdessä! Jomman kumman on palattava kotiin jatkamaan sukua! Ja minä en sitä tee. En halua. Mutta minä tiedän, että sinä pystyt siihen. Olet vahva." Henri ei voinut olla hymyilemättä sanoessaan tätä. "Sinulla on tulevaisuus, mutta niin on minullakin. ja se tulevaisuus on Karin kanssa. Minä lähden hänen mukanaan maailmalle. Tiedän, että tulet pärjäämään." Heidi vain seisoi paikoillaan eikä tehnyt mitään. Hän jäisi yksin. Se oli nyt selvä. Hän jäisi yksin. Tyttö nyökkäsi ja poistui huoneesta.

Henri pakkasi laukkunsa ja oli jo avannut oven poistuakseen talosta, kun Heidi juoksi itkuisena vessasta ja hyppäsi veljensä kaulaan. Henrin silmistä valui väkisin kyynel. "Kaikki tulee menemään hyvin. Tiedän sen." Niinä sanoin poistui Henri.

"Siinä se on. Olen yksin. Henri lähti Karin kanssa pois. Ymmärrän kyllä, että hänellä on oma elämänsä ja tulevaisuutensa. Mutta en silti ole vielä kovin varma, saiko rakkaus hänet tekemään sen. Luulen kyllä että teki. Mutta en ole varma. En voi olla varma, ennenkuin itse koen sen. Ja tuskin tulen koskaan kokemaan. Kutsuin juuri Ianin kylään. Hän lupasi tulla niin pian kuin mahdollista.."

Ian saapui paikalle ja syleili itkuvalmista Heidiä. Ianin syli oli lämmin ja antoi lohtua Heidille. He juttelivat hetken tapahtumista stadilla, jonka jälkeen he siirtyivät sisälle juttelemaan Heidin huolista.

Heidi selitti kaiken, A:sta Ö:hön. Mutta vaikka hän kuinka yritti puhua kovalla ja selkeäälä äänensävyllä, ei Ian näyttänyt kuulevan mitään. Hän vain tuijotti lumoutuneena Heidin ruskeita silmiä. Ainoa lause, jonka hän kuuli oli "mitä mun pitäis tehdä?"

Ian veti Heidin pään lähelleen, ja kuiskasi tämän korvaan yhden ja ainoan yksinkertaisen lauseen; "Rakastan sua".

Siinä samassa veti hän tytön lähemmäs itseään ja painoi pehmeästi huulensa Heidin huulille. Se oli pikku-Pinocchiomme ensisuudelma. Ian perääntyi, hymyili ja lähti. Aina tämä sama juttu; pusu ja pako kotiin.

Samana iltapäivänä sai Heidi soiton isältään."Kulta, etkö voisi palata kotiin? Äitisi on tulossa hulluksi kun ei saa nähdä lastaan. Ja pian on hänen syntymäpäivänsäkin. Tulisit nyt, ole niin kiltti." Heidi tunsi sisällään oudon tunteen; se oli kuin muljahdus. Tämäkö se oli? Tämänkö hänen veljensä olivat tunteneet? Rakkauden?

Heidi siirtyi ulos ja katsoi vielä viimeisen kerran taloa, jossa monta sukupolvea oli asustanut opiskelaikansa. Ja nyt, se jäisi autioksi. Ikuisiksi ajoiksi.

Ja niin poistui Heidi kampukselta rakkaus sisällään.

Heidi oli saapunut kotiin myöhään illalla ja muisti, että hänen vanhempansa tekivät töitä yöllä. Jotenpa hän muutti hieman tyyliään ja asettautui kodiksi.

Heti aamulla päätti hän kutsua Ianin kylään. Kyllä, nyt hän oli siitä varma. Rakkaus sai ihmisen tekemään mitä vain.

Ian saapui paikalle ja sai heti suudelman todella kauniilta naiselta. Se jälkeen taas tämä tuttu päläpälä hetki, jonka jälkeen siirryttiin sisälle.

Hetken päästä päädyttiin kuitenkin makuuhuoneen puolelle, jossa sitten vietettiin lämpimiä hetkiä. Nyt Heidi oli saanut kokea sen oikean rakkauden.

Mutta sitten tapahtui jotain yllättävää. Heidi eteni liian nopeasti, ja päätti kosia rakastaan. Mutta Ian sanoi vain ja ainoastaan yhden sanan; Ei. Ei muuta kuin sanan ei. 

Samaan aikaan kuului ulkoa autojen tööttäystä, jolloin Heidi helpottuneena ja suruissaan juoksi äitinsä luokse ja halasi tätä kauan ja lujaan.

Mutta Heidi ei pystynyt pidättelemään suruaan. Hän rupesi itkemään äitinsä ja kaikkien edessä. Suuret märät kyyneleet valuivat naisen pehmeitä poskia pitkin, kunnes osuivat kuivaan maahan. "Kulta, mikä on?" kysyi Leslie peloissaan. Heidi kertoi koko tilanteen. hän tyhjensi painon sydämessään äidilleen, joka otti kiinni tyttärensä hartioista.

"Nyt sinä, nuori neiti, ryhdistäydyt! Sinä saat vielä maailman komeimman, rohkeimman, ystävällisemmän ja huolehtivan miehen! Siitä olen varma. Sinä et yksin jää. Kunhan jaksat odottaa, niin kaikki menee vielä hyvin. Mutta nytten, siirtykäämme sisälle juhlistamaan kasvuani."

Sisälle oli kerääntynyt kasa ihmisiä, jotka olivat tulleet seuraamaan Lesliejn kasvua vanhukseksi. Ian ei ollut poistunut, hän jäi seuraamaan tapahtumaa.

Juuri ennen kynttilöiden puhaltamista, kohtasivat Heidin ja Ianin katseet. Heidi unohti hetkeksi mitä oli aiemmin tapahtui, ja hymyili leveästi. Mutta ymmärrettyään, kenelle hän hymyilee, käänsi hän nopeasti punastuneet kasvonsa äitiään päin.

Lesliestä oli tullut todella kaunis ja nuoren näköinen mummu. Kaikki lähestyivät jo kakkua iloissaan, kun huoneen yli kuuluii kovaäänin KRÖHÖM. Kaikki käänsivät katseensa Ianiin.

Ian, joka ei tuntenut perhettä aikoi pitää puheen. Miksi ihmeessä, mitä sanottavaa hänell olisi? "Minä... Ensiksi, onnea kasvusta... Sitten.." mies kaivoi taskustaan mustan pienen rasian ja kääntyi hämmästynyttä Heidiä päin.

Ian polvistui Heidin eteen, jolloin George hypähti ihmeissään taakseppäin. Näkikö hän oikein, vai kosiko joku hänen keittiössään hänen tytärtään? "Tuletko vaimokseni, Heidi? Anna anteeksi tämä aamu, minä... Olin hädissäni, koska olin ajatellut itse kosia sinua tänä iltana. Joten... Annathan anteeksi?" Heidi itki, nyökkäsi, laittoi sormuksen sormeensa ja hyppäsi Ianin kaulaan. Ja samalla päätti Leslie hoitaa puhelun.

Puhelun myötä pidettiin häät. Tämän kauniin kaaren alla ovat kaikki parit avioituneet, paitsi Emilia & Jim. Ja nyt olisi viimeinen kerta, kun tämä kaari olisi käytössä.

Heidi oli pukeutunut kauniiseen valkoiseen mekkoon, joka oli tehty pitsistä ja silkistä. Ian oli muuttanut ulkonäköään hieman komeampaan ja siistimpään. Ja niin sitä seisottiin alttarin alla, sormukset sormissa.

Ja viellä vihoviimeinen suudelma kaaren alla. Kaunis kuva. :)

Vieraita saapui kaikkialta. Nyt he istuivat ja tapputtivat iloissaan. Myös Kalevien lapsenvahti oli saapunut paikalle kauniissa tonttumuori-mekossaan.

Sitten oli kakun vuoro. Tosin tämän neitokaisen mielestä ensin pitäisi nostaa malja ja sitten humaltua. Mutta lopulta valittiin, että kakku olisi järkevämpi vaihtohto.

Heidi oli nyt onnellinen. Kaikki oli taas hyvin. Iloisena hän ojensi haarukallisen kakkua tuoreelle miehelleen, joka mielellään mastoi.

Mutta pian ryntäsivät molemmat vessaan. Heidi päätti oksentaa kakkunsa ylös vessanpönttöön, sillä välin kun Ian päätti ottaa lämpimän kylvyn. Keskellä hääpäivää...

Lopulta Heidi ja Ian kuitenkin siirtyivt ulos nostamaan maljaa. Leslie piti mielellään puheen ja kertoi suvun menneestä ja siitä, kuinka hän oli ylpeä kaikista.

Lopulta tanssittiin häävalssit. Heidi ja Ian tanssivat hieman syrjemmässä, kun George ja Leslie tanssahtelivat lähekkäin vieraitten nähden. He olivat rakastuneita. <3

Onnistuineitten häitten jälkeen päätti George pommittaa tyttärensä miestä kaikilla kysymyksillä ja tuli siihen tulokseen, että Heidi oli saanut kunnollisen ja huolehtivan miehen.

Myös Leslie puheli tyttärensä kanssa miehistä. Annettiin hieman neuvoja, ja tietenkin onniteltiin. Kuten Leslie oli sanonut, kaikki oli mennyt hyvin.

Illemmallistuivat Ian ja Heidi sohvalla jutellen, kunnes Ian ehdotti epävarmasti; "Kuules.. Olen ajatellut.. Tai siis, olen ajatellut jäkikasvua. Että.. Tuota.. Me voisimme varmaan-?". Heidi hymähti, ja sanoi vain ja ainoastaan yhden sanan; ei. Ian punastui ja oli hieman ihmeissään, mutta ei pannut pahakseen.

Päivät kuluivat, ja eräänä aamuna ymmärsi Ian vihdoin, miksi Heidi oli kieltäytynyt.

Se oli jo tapahtunut, Heidi oli raskaana. Mies oli todella onneissaan kun näki tämän näyn. Hän ryntäsi vaimonsa luokse ja halasi tätä pitkään.

Halailun jälkeen päätti hän hieman helliä Heidin mahaa, jähmettyi paikalleen, kuin yrittäisi kuunnella jos vauva vaikka sanoisi jotakin! Mutta ääntäkään ei kuulunut.

Keittiön pöydälle oli ilmestynyt pizza-laatikko tyhjästä. Kumma juttu. George ei huolehtinut siitä että mistä pizza tuli ja miksi, vaan hän hyökkäsi nälkäisenä sen kimppuun.

Päivät kuluiat ja raskaus eteni hyvin. Ian oli alkanut huolehtimaan Heidistä entistä paremmin ja helli tätä usein, nyt kun hän tiesi että vauva oli tulossa.

Myös juoruja levisi tässä talossa. Sanottiin, että Leslie oli niin innoissaan, kun hänen lapsenlapsensa olisi kymmenennen sukupolven jäsen. Eli nyt hän juoksi ympäri kaupunkia tätä hoilaten.

Myös mamsterit saivat sellintää ja hoitoa. Mamstereita ilmeni tämän suvun aikana 4; Agricola, Bolivar, Cruella Cuccemöö ja Dobdipsi.

Ja tässä viimeiset maalaukset. :)

Pöyädälle oli jälleen ilmestynyt ruokaa tyhjästä, tällä kertaa kiinalaista. Mistä ne oikein tulevat? Nojaa, mikäs siinä, ilmaistahan ruokaa tässä saatiin.

Vihdoin koitti se aika, kun Heidin maha suureni entistään. Haalean vaaleanpunainen tomu liisi ympäri hänen mahaansa, kun se suureni yllättäen.

Leslie oli aloittanut ahkeran viulun soiton. Yleensä tuosta soittimesta kuulikin surullisen kappaleen sointuja.

Nyt kun Heidin maha oli kasvanut ennästään, oli Ian koko ajan kyselemässä onko kaikki hyvin, onko paha olo, syntyykä lapsi nytten. Heidi ei edes saanut rauhaa televisiota katsellessa.

Illalla vietettiin vielä viimeinen ja yhteinen ateria pöyädn ääressä. Mummon terveyskeitto olikin herkullista ja kaikki söivät hyvin mielin. Paitsi Heidi, joka oli painunut nukkumaan.

Miehet olivat päättäneet nukkua tämän yön Heidin kanssa, sillä tänä yönä pitäisi lapsen saapua maailmaan.

Mutta silti oli paikalla Heidin äiti Leslie. Tällä kertaa tapahtui synnytys ahtaassa vessassa. Miehet taas hilluivat jossain.

Ja tässä ovat kymmenennen sukupolven edustajat; kakoset Ilkka ja Ilona. Ensin syntyi vaaleanihoinen poika Ilkka, jonka jälkeen saapui maailmaan tumma Ilona. Jälleen kaksoset, vau.

Ian riensi paikalle, nosti Ilonan hellästi syliinsä ja riensi makuuhuoneeseen peittelemään pikku-prinsessansa. Heidi piti pientä ruskeasilmäistä poikaansa sylissään ja syleili tätä.

Heidi loi vielä viimeisen katseen pieneen poikaansa, jolloin se tapahtui. Aurinko sammui, pimeni. Pimeys valtasi koko maan, kaikki elämä sen päällä kuoli pois. Pian aurinko syttyi uudelleen, mutta maassa ei näkynyt elon merkkiä. Nyt Maa oli pelkkää metsää ja ruohoa. Ei mitään elämää.

 

Pitäisikö tässä sanoa jotain? varmaankin, taidan listata kaiken mitä minulla on sanottavaa, sillä muuten kadun kumminkin etten sanonut. Eli.

Tähän siis loppui Kalevat. Sanokaa hyvästit, ja poistan naapuruston. Kaikki joka liitty Kaleviin poistan koneeltya, myös kaikki ladatut. Ainoa muisto, joka heistä elää, on tämä blogi. Olkoot se tässä kunnes tämä tunnus hylätään tai jotakin. Haluan kiittää kaikkia lukijoita, etenkin heitä jotka ovat kommentoineet, ilman teitä en olisi pystynyt tähän. <3 :) Kun selaan taakseppäin katsomaan aiempia osia, huomaan että kirjoitustyyli on kehittynyt aika lailla. Joskus tuntuu nolota lukea ensimmäiset osat. :'D

Sukupuu on päivitetty, ja uuden legacyn aloitan joskus. Nyt nautin ulkoilmasta. Laitan kummiskin ilmoituksen siitä tänne, joten käykääs välillä kurkkailemassa. ;) Jos teillä on jotain kysyttävää, niin kysykää toki. vastaan kysymyksiinne blogeissanne, jot teidän ei tarvitse rampata eessuntaas. :P JA UUSI KYSYMYS LISÄTTY TURHAAN LOOTAAN.

KIITOS KAIKILLE. :) <3 Nyt muisti reistailee, piti vielä sanoa jotakin. ;o IIKS.

Ainiin. KAIKKI KOMMENTOI, olisi mukava tietää kuinka moni tätä on seurannut, ja että kannattaako aloittaa uusi LC. :) Kiitos vielä kerran. ;) <3