Heh, en keksinyt järkevämpää otsikkoa. :D Kuvanlaadun pitäisi olla nytten parempi (siis vasta sitten kun yliopisto aika alkaa.).

1296076.jpg

Ja heti aluksi tämä perinteinen siskonhalaus kuva. :)

1296077.jpg

Samaan aikaan ulkona oli Keenyahsta tullut todella aktiivinen haamu. Vaelteli usein ulkona ja pelotteli jälkeläisiään.

1296081.jpg

Aleksin ja Alician rakkaus kukoisti yhä ja he olivat onnellisia vanhuksia. <3

1296084.jpg

1296087.jpg

Päivät kuluivat ja sen mukaan myös lihosivat talon naiset. Lasten ja miesten ollessa töissä päättivät Alicia ja Birgitta panna hanttiin ja kuntoilla.

1296092.jpg

Ja samaan aikaan sisällä' kasvoi Bettystä aikuinen komea naaras. Ihana tuo musta tassu.

1296094.jpg

Betty sai paljon hellinstää kasvettuaan, varsinkin eläinrakkaalta Alicialta joka oli kokoajan kissan kimpussa.

1296097.jpg

Belltarixilla jokin vika meneillä koulun loputtua. Heittää nyt muroja noin. :<

1296101.jpg

Charlie oli nykyään joutunut olemaan yksin, sillä Bellatrix ja Chris viettivät enemmän aikaa kahdestaan. Mutta onneksi talosta löytyi ikivanha eläin Agricola, joka viihtyi Charlien seurassa.

1296104.jpg

Ja sitten jorailtiin.<3

1296111.jpg

Bellatrixilla ei oikein ollut vielä liikkeet hallussa kun noin epäröi tanssiaan. ^^

1296112.jpg

Tanssituokio ei kestänyt kuin hetken kun Chris jo alkoikin leveilemään Bellatrixille upeilla kärrynpyörreillään.

1296113.jpg

Samana iltana päättivät Aleksi ja Alicia jättää Kalevien talon. He aikoivat muuttaa Twikki-saarelle, kenties Kalevien loma-asuntoon, jossa ei ollut vielä mitään?

1296115.jpg

Heidän muistiksi tehtiin tämmöinen pieni paikka Kalevan suvun jäsenille, jotka eivät olleet kuolleet. Ainoastaan häipyneet.

1296116.jpg

Yöt olivat Leon lempiaikaa. Häntä avaruus kiehtosi todella paljon, ja seisoikin tunteja kaukoputken äärellä tarkkaillen tähtien ja planeettojen ratoja.

1296117.jpg

Nyt kun talon vanhukset olivat poistuneet oli Betty päättänyt vallata heidän sänkynsä itselleen, jossa hän nytten tyytyväisenä istui.

1296118.jpg

Mutta jotta Betty ei tottuisi käyttämään sänkyä, ostettiin tälle pehmeä raapimis- ja kiipeilyteline. Siellä se Betty näyttää viihtyvän. :)

1296120.jpg

Koska Charlie olikin yksinäinen oli olohuone hänelle eräänlainen pieni paratiisi. Täynnä kivoja leluja. ^^

1296123.jpg

Sillävälin jorasivat Bellatrix ja Chris yhdessä keittiön lattialla. Tästä jorauksesta on tulossa paha tapa. Kaikki joraavat nykyään!

1296124.jpg

Ja heti kun Charlie saapui paikalle alkoi juoruilu. (Aivan itsestään se Bellatrix marssi Chrisin luokse ja juorui jotakin Charliesta).

1296135.jpg

Mutta sen enempää kuuntelematta vaelsi Charlie ruokailuhuoneeseen jossa odottikin kakku! Olisi nimittäin hänen aikansa kasvaa teiniksi.

1296137.jpg

Hehe. :) Okein komea Charliesta tuli! Tavoitteekseen hän sai mammona, mieltymyksiä en muista.

1296140.jpg

Ja heti vaihdettiin ulkonäköä, ja Charliesta tuli TODELLA komea. o__o Ja niin päätti hän marssia yliopistolle pari stipendiä mukanaan.

1296141.jpg

Ja heti seuraavana iltana oli sitten Bellatrixin aika kasvaa teiniksi.

1296142.jpg

Bellatrixista tuli todella kaunis tyttönen, tavoitteekseen hän sai Nautinto.

1296143.jpg

Ulkonäköä muokattiin heti, ja Bellatrix juoksenteli innoissaan ympäri taloa. Vaikka hänestä ei perijää voi tulla, päätti hän silti lähteä Charlien luo yliopistolle odottelemaan Chrisiä.

1296146.jpg

Nyt kun Chris oli yksin vietti hän aikaansa Betty-kissan kanssa leikkien.

1296147.jpg

Päivät kuluivat ja talvi saapui. Eräänä iltapäivänä saapui Chris kotiin koulusta Bella mukanaan.<3 ja tietenkin halittiin.

1296173.jpg

Ja sitten pelattiin Bellan muistoksi tätä ihanaa peliä.<3

1296174.jpg

Samalla sai Birgitta jonkun kohtauksen. Ajatella, pian kaikki hänen lapsensa olisivat yliopistolla.

1296175.jpg

Siinä sitten kuva Bettystä. Vihdoin valmis.  Siinä on siis vasemmalla Anastasia-koira ja Betty-kissa.

1296176.jpg

Milloin näimmekään näiden kahden suutelevan. ^^ Leo oli huomannut että Birgitta oli huolestunut ja päätti piristää tätä.

1296179.jpg

Ja niin koitti vihdoin se aika, jolloin Chrisistä kasvaisi teini.

1296181.jpg

Chrisistä tuli oikea söpis. ;) Tavoitteekseen hän sai saman kuin veljensäkin, eli mammona.

1296183.jpg

Pienoinen stailaus ja suunta kohti yliopistoa parine sipendeineen.

1296191.jpg

(Viellä tähän väliin kuva jossa vanhemmat tanssivat kun saivat olla kahdestaan talossa. :D)

Yliopistolla

1296205.jpg

Tässä on nyt sitten Chris...

1296212.jpg

.. Belltarix..

1296213.jpg

Ja Charlie. Kaikki muuttivat pienen pieneen taloon jossa Aleksi oli asunut.

1296214.jpg

Tehtyään pienen vaatemuutoksen lysähti Charlie heti epätoivoissan sohvalle. Tämä talohan on pelkkä roskakasa. Aivan, talo ei ollut mikään "lyx". Mutta kunhan sitä rahaa kertyisi niin kyllä se siitä.

1296225.jpg

Mutta pelastus saapui; Bellatrixin tekemät pannukakut. Varsinkin Chris ilahtui ja ahmi ennätysaikaa pannukakkunsa.

1296234.jpg

Päivät kuluivat hiljaista vauhtia kunnes eräänä päivänä Charlie tapasi tämän nätin tytön. Ja heti alkoi juttua syntyä heidän välillä. Mutta pian tämä Kitty-tyttö häipyikin paikalta.

1296246.jpg

Seuraavana päivänä kun Kitty saapui takaisin toi hän mukanaan erään ystävän. Kappas, Akihan se on. ;)Mitenköhän hänen poikansa voi?

1296253.jpg

Sen sijaan että Charlie tervehtisi eehh...isänsä enoa (?), päätti hän hieroa Kittyn kipeitä hartioita.

1296261.jpg

Samana päivänä kun Chris äväisi ulkona viemässä astioita roskikseen (..) saapui paikalle kaksi punapäätä. ;o

1296268.jpg

Ja heti syntyi jonoa. ;D Chris iski heti silmänsä tähän tyttöön ja rupesi kehumaan tätä.

1296269.jpg

Lähikuva tytöstä joka osoittaitui Valentieksi. <3 Todella nätti tyttö.

1296293.jpg

Ja niin alkoi Chrisillä ja Velentiella synkata. Taitavia poikia. :D

1296296.jpg

Bellatrix ei sensijaan pojat kiinnostanut. Hän nautti syksyisestä ilmasta ja koulusta. Pojilla ei nimittäin koulu niin hyvin mennyt.

1296297.jpg

Aamut, päivät ja illat kuluivat ja lopulta kokivat Charlie ja Kitty ensisuudelmansa.

1296299.jpg

Bellatrix ei enään kestänyt veljiään joten soitti ja keskeytti opinnot ja päätti muuttaa pois. Oikein nättinä hän pysyi.

1296304.jpg

Ja samana päivänä sai myös Chris kokea tuon ihanan ensisuudelman Valentien kanssa.

1296305.jpg

1296306.jpg

Illalla muutettiin tyttöjen ulkonäköä. Ylimässä Valentien uusi tyyli.<3 Ja alhalla Kittyn. Todella nättejä heistä tuli.

1296308.jpg

Mistäs tämä? Miksiköhän Valentie näyttää niin hämmästyneeltä? Njaa, Chris oli pyytänyt tätä muuttamaan luokseen, eli siis Kalevien taloon, sillä Kitty oli kieltäytynyt.

1296310.jpg

Ja tässä on siis perijämme, Chris. ^^ Ja vieressä hänen upea taideteoksensa.

 

Siihen loppui nyt tämä. :) Kenties hieman sekava, mutta kommentteja olisi kiva saada. :) Danke.