Tässä teille miniosa, ainoastaan 30 kuvaa. Mukana taloextra. :)

1515367.jpg

Emilia oli päättänyt Jimin muuton kunniaksi muuttaa ulkonäköään hieman aikuisemmaksi, ja näyttikin nytten oikein sievältä.

1515368.jpg

Hän sai myös rakkaan Jiminsä vaihtamaan hius- ja vaatetyyliä, ja oikein komistus hänetkäin tuli! Meinasin jo sanoa, että hän on suvun ensimmäinen tummaihoinen, muttei olekaan. Eihän Juania saa unohtaa.

1515370.jpg

David oli vihdoin huomannut, että hänen rakas tyttöystävänsä oli kadonnut johonkin, joten meni etsimään tätä. Sillä välin söivät nuori pari kärynyttä spagettia sisällä toisiaan silmiin katsellen.

1515371.jpg

Pian David löysikin pyörtyneen tyttöystävänsä ja sai tämän tajuihinsa, jonka jälkeen he menivät lämpimään altaaseen viettämään kahdenkeskeistä aikaa.

1515376.jpg

Illemmalla David liittyi tyttärensä luokse pöydän ääreen. Emilia päätti kertoa isälleen, kuinka mukavaa ja lämmintä Twiki-saarella oli ollut. David kiinnostui todella ja päätti muuttaa tyttöystävänsä kanssa sinne.

1515379.jpg

Keskiyöllä saapui sitten taksi paikalle ja vei heidät saarelle. Nyt

1515383.jpg

Nyt Jim ja Emilia omistivat talon kahdestaan, ja ihanan päivän päätteeksi nukkuivat he ensimmäistä kertaa 'kunnolla' vierekkäin. :-)

1515391.jpg

Seuraavana aamuna tunsi Emilia kauhean muljahduksen mahassaan, ja epäili heti että kyseessä olisi hänen ja Jimin lapsi.

1515392.jpg

SMILEE! ;-D Beatrice oli onnellinen ja kasvaisi pian vanhukseksi.

1515393.jpg

Koska Emilia oli väsynyt ja nälkäinen ympäri vuorokauden, hoiti Jim kodinaskareet siivoten ja kokaten ruokaa molemmille.

1515394.jpg

Päivien kuluttua kasvoi Emilian maha yllättäen suuremmaksi. Kyllä, lapsi se siellä kehittyy. <3

1515395.jpg

(Tästä kuvasta eteenpäin on minulla vapaa-aika lisäri, eli sisältää paljon vapaa-aikaa. Anteeksi.) Raskauden ohella oli Emilia innostunut tanssista. Tai hän yritti innostua, mutta se ei ollut hänen juttunsa. Eikä myöskään Jimin.

1515401.jpg

Samaan aikaan toi jokin mies ovelle myöhäisen häälahjan parille. Sieltä paljastuikin tietokone, joka perheellä oli jo, mutta kiva rahasumma siitä saatiikiin.

1515403.jpg

Jimin hakiessa pakettia huomasi hän koiran kaivaman kuopan pihallaan. Hän alkoi täyttää sitä ja huomasi, että sehän oli kivaa puuhaa! :-D Jim kiinnostui selvästi luonnosta, olihan hän elänyt saarella koko elämänsä.

1515405.jpg

Lopulta saapui päivä jolloin lapsen kuuluisi syntyä. Jim helli ja puheli tulevalle vauvalleen, jotta tämä siten tietäisi kuka on isänsä.

1515406.jpg

Illalla vain istuttiin ja odoteltiin jännittyneenä sitä hetkeä, kun synnytys alkaisi. Söpö kuva. :-)

1515409.jpg

Ja aamun koittaessa, alkoi synnytys! Jim juoksi paikalle auttamaan, mutta ei hänestä paljonapua ollut. Syntyisikö nytten perheeseen ensimmäinen tummaihoinen lapsi?

1515412.jpg

Kyllä! Tämä pikkuinen peri kaiken isältään paitsi silmänsä, jotka ovat äidiltään. Lapsi esittäytyi tytöksi, ja nimekseen tämä suloinen näky sai Fiona.

1515414.jpg

Ja niin hellittiin ja ojenneltiin Fionaa edes takaisin, ihastellen kuinka suloinen hän oli. Lopulta päätettiin remontoida taloa, jolloin paikalle kutsuttiin minut. :o

1515416.jpg

Tässä talo ulkoa. Oikealla on pieni 'leikkikenttä' kaikilla noilla jutskilla. Innostuin liikaa.

1515421.jpg1515424.jpg1515425.jpg

Keittiö eri kuvakulmista. :-) Keittiöön tullaan siis heti ulko-ovesta.

1515426.jpg

Fionan huone,varustettu jo hieman taaperotavaroiden kera.

1515427.jpg

Emilian ja Jimin makuuhuone.

1515428.jpg

En innostunut yhtään, en. Harrastushuone, joka on täynnä kaikkea! :-D

1515429.jpg1515431.jpg

Olohuone eri kuvakulmista. Agricola ja Bolivar yhä hengissä. Taidanpa hankkia vielä kolmannen marsun. NIMI EHDOTUKSIA C:LLÄ! Kiitos.

1515432.jpg

Ja pieni ahdas WC. Jossa ovi saunaan. Siinä sitten oli tämä esittely.

1515433.jpg

Ja tässä tämä. HRR... Conan on saanut kyyläsilmät kuoltuaan.

 

Anteeksi niin lyhyistä kuvateksteistä. ^^ KOMMENTTEJA, olisi mukava tietää kuinka moni tätä seuraa. Jos ette jaksa kirjoittaa mitään suurta, kirjoittakaa vaikka ASD, kunhan jonkin elonmerkin näytätte! :D

Niinja, hyvää vappua! ;)