Teinkin jo nytten uuden LC:een. ;)

Tervetuloa seuraamaan Idän sukua! Sitä pääset seuraamaan TÄSTÄ

Tässä se nyt sitten on. Uskoakseni pisin osa; 82 kuvaa. Yrittäkää edes hieman nauttia. ;)  

" Together we made it

We made it even though we had our backs up against the wall "

Heti saavuttuaan perille, päätti Heidi valmistaa jokaiselle hieman purtavaa. Oikein muistuu Keenyah mieleen, paitsi että hän teki kolme annosta itselleen.

Harry sen sijaan ryntäsi heti koneen äärelle chattailemaan, ja valitsemaan kaikille pääaineet. Itselleen hän valitsi matematiikan, Heidille taiteen ja Henrille fysiikan.

Henri taas aloitti aikansa asunnossa pelaamalla kunnon erän lumilautailua. Tavoitteinaan haluaisi hän voittaa jonkun tietokonepelissä.

Harry ja Heidi päättivät ottaa kaiken irti nuoruudestaan, ja leikkivät ja kiljuivat kaikkialla. Täytyyhän nuoruudesta nauttia vielä kun sitä on.

Henri sen sijaan oli jo aikuistunut. Hän tapasi tytön kadulla, johon iski silmänsä. Tyttö oli todella mukava, ulkonäöstä huolimatta. Ulkonäkö voi pettää.

Hetken jutustelun jälkeen oli tytön, joka esittäytyi Kariksi, aika lähteä kotiin. Henri hieman epäröi, mutta ei voinut vastustaa, joten antoi pehmeän suudelman tytölle.

Heidi oli aivan ihmiessään. He olivat olleet kampuksella.. Katsotaanpas... 5 tuntia, ja Henrillä oli jo tyttöystävä! Miten hän sen oikein teki?

Samana iltana ryntäsi asuntoon kaunis tyttö, joka oli pukeutunut kokonaan sinisiin. Nainen vilkutti ujosti Harrylle, kertoi nimensä olevan Narissa, ja yllättäen...

...suuteli Harrya. Harry oli aivan ihmeissään, mutta mielissään että joku todella piti hänestä. Hän ei olisi halunnut päästää otettaan Narissasta, mutta pakottautui lopulta kun tyttönen joutui lähtemään. 

Poikien syödessä ja rupatellessa illallisella, liittyi Heidi seuraan. '"Miten ihmeessä te teette sen?!" kiljaisi tyttö ihmeissään. "Hei relaa, pikkusisko. Me vaan-" aloitti Henri. "ANTEEKSI?!" huusi Heidi raivoissaan ja lähti huoneeseen. Pojat katsahtivat toisiaan ja virnistivät; "hupsista, eihän Heidi heidän pikkusiskonsa ollut."

Heidi oli raivoissaan. Miten he saattoivat kutsua häntä PIKKUSISKOKSI! Hän oli ollut niin ystävällinen ja lempeä heille kaikki nämä vuodet, ja nyt he kutsuvat häntä PIKKUSISKOKSI! Mutta sisimmässään häntä pelotti se, että he häipyisivät. Että he jättäisivät hänet yksin.

Pojat eivät paljoa välittäneet Heidistä. He kutsuivat rakkaansa kyläilemään vähän väliä, jotta tutustuisivat heihin hieman paremmin. Tulikin ilmi, että Karilla oli huono itsetunto ja tyttö oli todella ujo. 

Pojat jättivät myös Heidin yleensä ulkopuolelle. eivät kertoneet hänelle missä mennään ja suunnittelivat asioita kahdestaan. Tosin, ei se Heidiä häirinnyt. Kunhan hänen veljensä vain olivat läsnä, olisi kaikki hyvin.

Heidi oli myös alkanut jutella miehen kanssa, johon oli tutustunut lapsena; Ianiin. Hänelle hän kertoi kaikki huolensa ja mies kuunteli tarkkaavaisesti ja lohdutti tarpeen tullen.

Piakoin oli sitten Harry aika saada "oikea" ensisuudelmansa, joka tapahtuikin keskiyöllä omenapuun äärellä.

Olisi hyvästelyn aika. Harry siveli kädellään Narissan pehmeää poskea, jolloin Narissa laski hänen kätensä. "Minä... Minusta meidän ei kannata. Minun on lähdettävä kampukselta, ikuisesti. Enkä halua, että sydämesi särkyy." sai tyttö soperreltua kyyneleitten valuessa hänen poskiaan pitkin. Harry hymyili ja nosti taas kätensä hänen poskelleen, kuin näyttäen ettei pelkäisi. "Jos sinä lähdet, lähden minäkin."

Harry oli jo hyvästellyt Henrin ja oli jo lähtemäisillään, kun Heidi astui ulos huoneesta. Hän katsoi hetken ihmeissään laukkuja lattialla, sitten Harrya. Hän ei voinut uskoa silmiään. "Sie.. Sä... MITEN SÄ VOIT LÄHTEE HYVÄSTELEMÄTTÄ? LUULIN ET RAKASTIT MUA!" kiljui Heidi itkuisena. Harry läheni varovaisesti siskoaan, ja sulki tämän syleilyynsä. "Anteeksi, Pinocchio. Minä... en tiedä. Anna anteeksi. Rakastan sua, aina ja nyt." Heidi hymyili hieman kuullessaan sanan Pinocchio, siitä oli niin kauan kun häntä viimeksi kutsuttiin sillä nimellä. "Entäs ennen?" kysyi hän. "Häh?" hämmästeli Harry, katsahti veljeään joka nosti olkapäitään. "Pojat.." sanoi Heidi ja poistui muina miehinä huoneesta, jolloin Harry astui ulos yöhön ja jatkoi elämäänsä muualla.

"Se tapahtui. Harry lähti, ja se ei ees aikonut kertoa mitään! Mut onneks se lopulta tajus... Onko rakkaus oikeasti niin vahvaa, että se saa ihmisen tekemään mitä vain? Myös hulluuksia? Vaaroja? En ole varma, en ole koskaan kokenut sitä tunnetta. Rakkautta siis. Toivon vain, ettei Henri jätä mua yksin tänne. Mul ei oo ketää joka vois muuten pitää must huolta..."

Mutta tilanne näytti pahalta. Henri ja Kari olivat umpirakastuneita, ja viettivät nytten paljon aikaa yhdessä. Ei kestäisi kauan, kunnes asiasta puhuttaisiin.

Kari ei toisi sanoen poistunut talosta ollenkaan. Hän istui tiukasti kiinni Henrissä, joka oli iloinen siitä. Heidi sen sijaan yritti olla katsomatta heitä, ja siksi pakeni yleensä ulos.

Siellä hän yritti pitää kyyneleensä kurissa. Ei Henri minnekkään lähde... Ei. Mutta silti iski Heidiin aina se kauhea epätoivo ja pelko. Mutta entä jos Henri lähtisi?

Päivät kuluivat, ja Henri pysyi yhä talossa. Heidi jutteli joka päivä Ianin kanssa, siinä toivossa että saisi kuulla hyviä uutisia tai edes hieman lohdun sanoja.

Eräänä yönä heräsi Heidi keskellä yötä ja ihmetteli, miksi Henri oli hereillä siihen aikaan ja maalasi. Häneen iski pieni pelko: "Henri..?" Henri kääntyi ympäri ja katsoi siskoaan silmiin. "Sisko.. Olen miettinyt... Tiedän, että et koskaan tule antamaan minulle anteeksi. Mutta minulla on oma elämä... Haluan lähteä Narissan mukaan."

Heidi katsoi kauhuissaan veljeään ja sai lopulta soperreltua kysymyksen "anteeksi". Henri perääntyi hieman, ja aloitti selittämisen: "Heidi, tiiän et sie tiiät et mul on tulevaisuus! Ei me ikuisesti voida olla yhdessä! Jomman kumman on palattava kotiin jatkamaan sukua! Ja minä en sitä tee. En halua. Mutta minä tiedän, että sinä pystyt siihen. Olet vahva." Henri ei voinut olla hymyilemättä sanoessaan tätä. "Sinulla on tulevaisuus, mutta niin on minullakin. ja se tulevaisuus on Karin kanssa. Minä lähden hänen mukanaan maailmalle. Tiedän, että tulet pärjäämään." Heidi vain seisoi paikoillaan eikä tehnyt mitään. Hän jäisi yksin. Se oli nyt selvä. Hän jäisi yksin. Tyttö nyökkäsi ja poistui huoneesta.

Henri pakkasi laukkunsa ja oli jo avannut oven poistuakseen talosta, kun Heidi juoksi itkuisena vessasta ja hyppäsi veljensä kaulaan. Henrin silmistä valui väkisin kyynel. "Kaikki tulee menemään hyvin. Tiedän sen." Niinä sanoin poistui Henri.

"Siinä se on. Olen yksin. Henri lähti Karin kanssa pois. Ymmärrän kyllä, että hänellä on oma elämänsä ja tulevaisuutensa. Mutta en silti ole vielä kovin varma, saiko rakkaus hänet tekemään sen. Luulen kyllä että teki. Mutta en ole varma. En voi olla varma, ennenkuin itse koen sen. Ja tuskin tulen koskaan kokemaan. Kutsuin juuri Ianin kylään. Hän lupasi tulla niin pian kuin mahdollista.."

Ian saapui paikalle ja syleili itkuvalmista Heidiä. Ianin syli oli lämmin ja antoi lohtua Heidille. He juttelivat hetken tapahtumista stadilla, jonka jälkeen he siirtyivät sisälle juttelemaan Heidin huolista.

Heidi selitti kaiken, A:sta Ö:hön. Mutta vaikka hän kuinka yritti puhua kovalla ja selkeäälä äänensävyllä, ei Ian näyttänyt kuulevan mitään. Hän vain tuijotti lumoutuneena Heidin ruskeita silmiä. Ainoa lause, jonka hän kuuli oli "mitä mun pitäis tehdä?"

Ian veti Heidin pään lähelleen, ja kuiskasi tämän korvaan yhden ja ainoan yksinkertaisen lauseen; "Rakastan sua".

Siinä samassa veti hän tytön lähemmäs itseään ja painoi pehmeästi huulensa Heidin huulille. Se oli pikku-Pinocchiomme ensisuudelma. Ian perääntyi, hymyili ja lähti. Aina tämä sama juttu; pusu ja pako kotiin.

Samana iltapäivänä sai Heidi soiton isältään."Kulta, etkö voisi palata kotiin? Äitisi on tulossa hulluksi kun ei saa nähdä lastaan. Ja pian on hänen syntymäpäivänsäkin. Tulisit nyt, ole niin kiltti." Heidi tunsi sisällään oudon tunteen; se oli kuin muljahdus. Tämäkö se oli? Tämänkö hänen veljensä olivat tunteneet? Rakkauden?

Heidi siirtyi ulos ja katsoi vielä viimeisen kerran taloa, jossa monta sukupolvea oli asustanut opiskelaikansa. Ja nyt, se jäisi autioksi. Ikuisiksi ajoiksi.

Ja niin poistui Heidi kampukselta rakkaus sisällään.

Heidi oli saapunut kotiin myöhään illalla ja muisti, että hänen vanhempansa tekivät töitä yöllä. Jotenpa hän muutti hieman tyyliään ja asettautui kodiksi.

Heti aamulla päätti hän kutsua Ianin kylään. Kyllä, nyt hän oli siitä varma. Rakkaus sai ihmisen tekemään mitä vain.

Ian saapui paikalle ja sai heti suudelman todella kauniilta naiselta. Se jälkeen taas tämä tuttu päläpälä hetki, jonka jälkeen siirryttiin sisälle.

Hetken päästä päädyttiin kuitenkin makuuhuoneen puolelle, jossa sitten vietettiin lämpimiä hetkiä. Nyt Heidi oli saanut kokea sen oikean rakkauden.

Mutta sitten tapahtui jotain yllättävää. Heidi eteni liian nopeasti, ja päätti kosia rakastaan. Mutta Ian sanoi vain ja ainoastaan yhden sanan; Ei. Ei muuta kuin sanan ei. 

Samaan aikaan kuului ulkoa autojen tööttäystä, jolloin Heidi helpottuneena ja suruissaan juoksi äitinsä luokse ja halasi tätä kauan ja lujaan.

Mutta Heidi ei pystynyt pidättelemään suruaan. Hän rupesi itkemään äitinsä ja kaikkien edessä. Suuret märät kyyneleet valuivat naisen pehmeitä poskia pitkin, kunnes osuivat kuivaan maahan. "Kulta, mikä on?" kysyi Leslie peloissaan. Heidi kertoi koko tilanteen. hän tyhjensi painon sydämessään äidilleen, joka otti kiinni tyttärensä hartioista.

"Nyt sinä, nuori neiti, ryhdistäydyt! Sinä saat vielä maailman komeimman, rohkeimman, ystävällisemmän ja huolehtivan miehen! Siitä olen varma. Sinä et yksin jää. Kunhan jaksat odottaa, niin kaikki menee vielä hyvin. Mutta nytten, siirtykäämme sisälle juhlistamaan kasvuani."

Sisälle oli kerääntynyt kasa ihmisiä, jotka olivat tulleet seuraamaan Lesliejn kasvua vanhukseksi. Ian ei ollut poistunut, hän jäi seuraamaan tapahtumaa.

Juuri ennen kynttilöiden puhaltamista, kohtasivat Heidin ja Ianin katseet. Heidi unohti hetkeksi mitä oli aiemmin tapahtui, ja hymyili leveästi. Mutta ymmärrettyään, kenelle hän hymyilee, käänsi hän nopeasti punastuneet kasvonsa äitiään päin.

Lesliestä oli tullut todella kaunis ja nuoren näköinen mummu. Kaikki lähestyivät jo kakkua iloissaan, kun huoneen yli kuuluii kovaäänin KRÖHÖM. Kaikki käänsivät katseensa Ianiin.

Ian, joka ei tuntenut perhettä aikoi pitää puheen. Miksi ihmeessä, mitä sanottavaa hänell olisi? "Minä... Ensiksi, onnea kasvusta... Sitten.." mies kaivoi taskustaan mustan pienen rasian ja kääntyi hämmästynyttä Heidiä päin.

Ian polvistui Heidin eteen, jolloin George hypähti ihmeissään taakseppäin. Näkikö hän oikein, vai kosiko joku hänen keittiössään hänen tytärtään? "Tuletko vaimokseni, Heidi? Anna anteeksi tämä aamu, minä... Olin hädissäni, koska olin ajatellut itse kosia sinua tänä iltana. Joten... Annathan anteeksi?" Heidi itki, nyökkäsi, laittoi sormuksen sormeensa ja hyppäsi Ianin kaulaan. Ja samalla päätti Leslie hoitaa puhelun.

Puhelun myötä pidettiin häät. Tämän kauniin kaaren alla ovat kaikki parit avioituneet, paitsi Emilia & Jim. Ja nyt olisi viimeinen kerta, kun tämä kaari olisi käytössä.

Heidi oli pukeutunut kauniiseen valkoiseen mekkoon, joka oli tehty pitsistä ja silkistä. Ian oli muuttanut ulkonäköään hieman komeampaan ja siistimpään. Ja niin sitä seisottiin alttarin alla, sormukset sormissa.

Ja viellä vihoviimeinen suudelma kaaren alla. Kaunis kuva. :)

Vieraita saapui kaikkialta. Nyt he istuivat ja tapputtivat iloissaan. Myös Kalevien lapsenvahti oli saapunut paikalle kauniissa tonttumuori-mekossaan.

Sitten oli kakun vuoro. Tosin tämän neitokaisen mielestä ensin pitäisi nostaa malja ja sitten humaltua. Mutta lopulta valittiin, että kakku olisi järkevämpi vaihtohto.

Heidi oli nyt onnellinen. Kaikki oli taas hyvin. Iloisena hän ojensi haarukallisen kakkua tuoreelle miehelleen, joka mielellään mastoi.

Mutta pian ryntäsivät molemmat vessaan. Heidi päätti oksentaa kakkunsa ylös vessanpönttöön, sillä välin kun Ian päätti ottaa lämpimän kylvyn. Keskellä hääpäivää...

Lopulta Heidi ja Ian kuitenkin siirtyivt ulos nostamaan maljaa. Leslie piti mielellään puheen ja kertoi suvun menneestä ja siitä, kuinka hän oli ylpeä kaikista.

Lopulta tanssittiin häävalssit. Heidi ja Ian tanssivat hieman syrjemmässä, kun George ja Leslie tanssahtelivat lähekkäin vieraitten nähden. He olivat rakastuneita. <3

Onnistuineitten häitten jälkeen päätti George pommittaa tyttärensä miestä kaikilla kysymyksillä ja tuli siihen tulokseen, että Heidi oli saanut kunnollisen ja huolehtivan miehen.

Myös Leslie puheli tyttärensä kanssa miehistä. Annettiin hieman neuvoja, ja tietenkin onniteltiin. Kuten Leslie oli sanonut, kaikki oli mennyt hyvin.

Illemmallistuivat Ian ja Heidi sohvalla jutellen, kunnes Ian ehdotti epävarmasti; "Kuules.. Olen ajatellut.. Tai siis, olen ajatellut jäkikasvua. Että.. Tuota.. Me voisimme varmaan-?". Heidi hymähti, ja sanoi vain ja ainoastaan yhden sanan; ei. Ian punastui ja oli hieman ihmeissään, mutta ei pannut pahakseen.

Päivät kuluivat, ja eräänä aamuna ymmärsi Ian vihdoin, miksi Heidi oli kieltäytynyt.

Se oli jo tapahtunut, Heidi oli raskaana. Mies oli todella onneissaan kun näki tämän näyn. Hän ryntäsi vaimonsa luokse ja halasi tätä pitkään.

Halailun jälkeen päätti hän hieman helliä Heidin mahaa, jähmettyi paikalleen, kuin yrittäisi kuunnella jos vauva vaikka sanoisi jotakin! Mutta ääntäkään ei kuulunut.

Keittiön pöydälle oli ilmestynyt pizza-laatikko tyhjästä. Kumma juttu. George ei huolehtinut siitä että mistä pizza tuli ja miksi, vaan hän hyökkäsi nälkäisenä sen kimppuun.

Päivät kuluiat ja raskaus eteni hyvin. Ian oli alkanut huolehtimaan Heidistä entistä paremmin ja helli tätä usein, nyt kun hän tiesi että vauva oli tulossa.

Myös juoruja levisi tässä talossa. Sanottiin, että Leslie oli niin innoissaan, kun hänen lapsenlapsensa olisi kymmenennen sukupolven jäsen. Eli nyt hän juoksi ympäri kaupunkia tätä hoilaten.

Myös mamsterit saivat sellintää ja hoitoa. Mamstereita ilmeni tämän suvun aikana 4; Agricola, Bolivar, Cruella Cuccemöö ja Dobdipsi.

Ja tässä viimeiset maalaukset. :)

Pöyädälle oli jälleen ilmestynyt ruokaa tyhjästä, tällä kertaa kiinalaista. Mistä ne oikein tulevat? Nojaa, mikäs siinä, ilmaistahan ruokaa tässä saatiin.

Vihdoin koitti se aika, kun Heidin maha suureni entistään. Haalean vaaleanpunainen tomu liisi ympäri hänen mahaansa, kun se suureni yllättäen.

Leslie oli aloittanut ahkeran viulun soiton. Yleensä tuosta soittimesta kuulikin surullisen kappaleen sointuja.

Nyt kun Heidin maha oli kasvanut ennästään, oli Ian koko ajan kyselemässä onko kaikki hyvin, onko paha olo, syntyykä lapsi nytten. Heidi ei edes saanut rauhaa televisiota katsellessa.

Illalla vietettiin vielä viimeinen ja yhteinen ateria pöyädn ääressä. Mummon terveyskeitto olikin herkullista ja kaikki söivät hyvin mielin. Paitsi Heidi, joka oli painunut nukkumaan.

Miehet olivat päättäneet nukkua tämän yön Heidin kanssa, sillä tänä yönä pitäisi lapsen saapua maailmaan.

Mutta silti oli paikalla Heidin äiti Leslie. Tällä kertaa tapahtui synnytys ahtaassa vessassa. Miehet taas hilluivat jossain.

Ja tässä ovat kymmenennen sukupolven edustajat; kakoset Ilkka ja Ilona. Ensin syntyi vaaleanihoinen poika Ilkka, jonka jälkeen saapui maailmaan tumma Ilona. Jälleen kaksoset, vau.

Ian riensi paikalle, nosti Ilonan hellästi syliinsä ja riensi makuuhuoneeseen peittelemään pikku-prinsessansa. Heidi piti pientä ruskeasilmäistä poikaansa sylissään ja syleili tätä.

Heidi loi vielä viimeisen katseen pieneen poikaansa, jolloin se tapahtui. Aurinko sammui, pimeni. Pimeys valtasi koko maan, kaikki elämä sen päällä kuoli pois. Pian aurinko syttyi uudelleen, mutta maassa ei näkynyt elon merkkiä. Nyt Maa oli pelkkää metsää ja ruohoa. Ei mitään elämää.

 

Pitäisikö tässä sanoa jotain? varmaankin, taidan listata kaiken mitä minulla on sanottavaa, sillä muuten kadun kumminkin etten sanonut. Eli.

Tähän siis loppui Kalevat. Sanokaa hyvästit, ja poistan naapuruston. Kaikki joka liitty Kaleviin poistan koneeltya, myös kaikki ladatut. Ainoa muisto, joka heistä elää, on tämä blogi. Olkoot se tässä kunnes tämä tunnus hylätään tai jotakin. Haluan kiittää kaikkia lukijoita, etenkin heitä jotka ovat kommentoineet, ilman teitä en olisi pystynyt tähän. <3 :) Kun selaan taakseppäin katsomaan aiempia osia, huomaan että kirjoitustyyli on kehittynyt aika lailla. Joskus tuntuu nolota lukea ensimmäiset osat. :'D

Sukupuu on päivitetty, ja uuden legacyn aloitan joskus. Nyt nautin ulkoilmasta. Laitan kummiskin ilmoituksen siitä tänne, joten käykääs välillä kurkkailemassa. ;) Jos teillä on jotain kysyttävää, niin kysykää toki. vastaan kysymyksiinne blogeissanne, jot teidän ei tarvitse rampata eessuntaas. :P JA UUSI KYSYMYS LISÄTTY TURHAAN LOOTAAN.

KIITOS KAIKILLE. :) <3 Nyt muisti reistailee, piti vielä sanoa jotakin. ;o IIKS.

Ainiin. KAIKKI KOMMENTOI, olisi mukava tietää kuinka moni tätä on seurannut, ja että kannattaako aloittaa uusi LC. :) Kiitos vielä kerran. ;) <3

Tattadaa. Hyvää 13. Perjantaita kaikille! Onnistuukohan tämän teko nyt näin epäonnen päivänä... Saapi nähdä. Lopussa viimeinen perijä-äänestys. Eli äänestäkää rakkaudella. <3 Liioittelua. :D

Aloitetaan tämmöisellä perhekuvalla. Ajatella, että Harry ja Henri ovat tämän talon viimeiset taaperot. Myös Heidi oli innoissaan kun koko perhe oli koolla, ja oli sittenkin päättänyt muuttaa tyyliään.

Tässä lähempi kuva hänestä. Oikea kaunokainen.

Kun lapset olivat lopulta suostuneet painumaan unten maihin, päättivät George ja Leslie pitää hieman kahdenkeskeistä aikaa pitämällä treffit. Lesliellä ihanan pirullinen ilme.

Aamuisin seurasi Heidi veljeksiään kaikkialle. Hän huolehti, että he saivat aamupalansa ja että he eivät olleet yksin. Huolehtivainen isosisko.

Heidi otti myös huolta omasta isästään. Aina annettiin pieni hali ennen töihin tai kouluun menoa.

Ja taas saamme toivottaa tervetulleeksi lastenhoitajan, jonka nimi on myöskin Leslie. Tämä mummo ei niin ilkeältä näytä.

Heidi oli saanut jo ensimmäisenä koulupäivänään parhaan ystävän. Hän pyysi tytön kylään, ja pian he olivatkin todella läheiset.

Ennen eroa halitiin aina pitkään kyyneleet silmissä. Kaksi niin samanlaista tyttöä, mutta silti niin erilaista. :o

Leslie oli ruvennut ottamaan työnsä tosissaan. Hän teki täsmälleen samaa työtä kuin miehensäkin, ja siksi yritti treenata samaan kuntoon kuin George. Takana heidän työkaverinsa.

Sisällä talossa istui pikku Harry kehdossaan. Hän piti enemmän kehdossa istumisesta kuin ympäri taloa juoksemisesta. Luonteeltaan poika on leijona, ja Harry on tykästynyt musiikin sointuun ja tanssimiseen.

Harryn veli Henri sen sijaan ei kehdossa viihtynyt. Aina piti olla jotain mitä näplätä ja työntää suuhun. Luonteeltaan Henri on myös leijona, ja kuten kuvasta voi päätellä, rakastaa hän pelejä.

Toisin kuten veljensä, nukkui Heidi öisin sikeää unta. Luonteeltaan kaksonen, jonka olenkin jo varmasti sanonut. Tämä tyttö rakastaa urheilua, kuten varmasti olen sanonut...

Päivät kuluivat normaaliin tapaan. Aikuiset menivät töihin klo. 8 aamusta, jolloin myös Heidi suuntasi askeleensa kouluun. Lastenhoitaja saapui joka kerta hoitamaan kaksosia, ja tekikin työnsä oikein hyvin.

Eräänä päivänä saapui Heidi koulusta... Mutta mukanaan hänellä oli joku. Kenen käsi se siellä pilkottaa?

Iiiks! Ahdistelija-poika teki comebackin! Se lähenee..

Ja leveä hymy suussaan astui poika ulos. Haluatteko vihdoin kuulla pojan nimen..? En kerrokkaan. :o

Heidi päätti heti juosta pojan luokse ja tökkästä tätä hellästi nenää. Ahdistelija-poika oli aivan ymmällään tapahtumasta ja katsoi kikattavaa Heidiä joka parhaillaan juoksi pakoon.

Ahdistelija-poika pyysi Heidin pysähtyä, jolloin hän juoksi tytön luokse ja silitti tämän hiuksia. Heidi oli jähmettynyt paikoilleen, kunnes yhtäkkiä huomasi, että ahdistelija-poika oli punastuneena juossut kotiin. Suloista.

Koska kaksosten taapro-aika olisi pian ohi, päättivät George ja Leslie opettaa joka aamu hieman tarpeellisia taitoja pojille, jonka jälkeen lähdettiin töihin.

Ja joka aamu sama juttu. Henri (meinaan kokoajan kirjoittaa Charlie) lähti konttailemaan isänsä perään, ja kun isä katosi paikalta, rupesi Henri itkemään. Ja siinä hän itki kunnes George tuli takaisin. Oikeasti.

Heidi oli nyt mukana pienessä ystävä-porukassa. Hän kutsui yleensä nämä kaksi kaverustaan kylään, jolloin he yleensä vain pälättivät. Ja ainoa jolla yleensä oli puhevuoro oli Heid.

Mutta iltaisin kun hänen ystäviensä oli aika lähteä, tunsi Heidi olonsa onnettomaksi. Siksi hän yleensä päätyi pelaamaan koripalloa itsekseen, se lohdutti häntä suuresti.

Tänään olisi kaksosten aika kasvaa. Koulu oli myös päättänyt pitää tanssiaiset koulussa, ja Heidi oli harjoitellut ahkerasti valssi-askelia.

Hetken harjoittelun jälkeen oli sitten kaksosten aika kasvaa. Ensin päätti Harry kasvaa pihalla.

Harrysta tuli oikein suloinen poika, ja muodonmuutksen jälkeen komea.

Myös Henristä tuli hauskan näköinen nuori herra. Nyt hän muistuttaa Chrisiä.

Pojat ängettiin samaan huoneeseen kuin Heidi. Tilaa riitti hyvin nukkumiseen, leikkiä lapset tekivät sitten jossain ihan muualla.

Kalevien asunnossa käväisi usein monia ihmisiä. Heidi jo niin nuorena silmänsä tähän komistukseen. Hän voisikin olla Heidin mies sitten joskus tulevaisuudessa...

Henriä taas ei tulevaisuus voisi vähempää kiinnostaa. Hän nautti nykyhetkestä pelailleen urheilupelejä päivät pitkät.

Mutta tietenkin hän vietti myös aikaa rakkaan veljensä Harryn kanssa. Pian he olivatkin parhaat ystävykset.

En voinut vastustaa. Agricola (keltaisessa häkissä), joka oli ollut kauiten talossa, oli epätoivoissan yrittän päästä häkistä, mutta ei. Bolivar (musta) oli ottanut esimerkkiä, kuten myöskin Cruella Cuccemöö (mustavalkoinen), mutta tuloksetta. Uusin tulokas Dobdipsi sen sijaan oli rauhallinen. Hän tähysteli mielellään yli suuren olohuoneen.

Seuraavana aamuna juhlivat veljekset innoissaan; tänään he pääsisivät eroon siskostaan! Heidi nimittäin kasvaisi teiniksi ja muuttaisi yliopistoon.

Ja niin tuli ilta, ja George oli päättänyt pistäytyä vieraan naisen kanss porealtaaseen... Onneksi mies tajusi jättää naisen rauhaan, kun kuuli sisältä riemun huutoja.

Heidi oli kasvanut, ja hänestä oli puhjennut todella kaunis nuori nainen. Tavoitteekseen tyttö sai nautinto, mieltymyksiä en muista.. Heidi sai yhden ainoan stipendin, jonka jälkeen lähti yliopistolle.

Veljekset rupesivat opiskelemaan tosissaan kun kuulivat, että Heidi oli saanut ainoastaan yhden stipendin. Sillä hehän tarvitsisivat rahaa opiskeluun!

Milloin Leslie ja George olivat viimeeksi saaneetkaan viettää rauhallista aikaa kahdestaan? No, nyt kun pojat opisklivat keskittyneesti, hiipivät he harrastus-huoneeseen ja siellä sitten suukoteltiin.

Ja heti seuraavana päivänä oli poikien aika kasvaa teineiksi! Hallelujah.. Talon viimeiset lapset, talon viimeiset teinit. Ensin päätti Henri kasvaa.

Henri pysyi hauskan näköisenä, omaperäinen leuka tällä komistuksella. Tavoitteekseen hän sai tieto, mieltymyksiä en muista. Ja niin lähti hän yliopistoon kahdella stipendillä.

Sitten kasvoi Harry, tietotavoitteinen oikein komea herra. Sama leuka kuin veljellään, ja samat stipendit kuin veljellään. Ja niin olivat kaikki nuorukaiset yliopistolla..

ALKAKOOT ÄÄNESTYS, JA KAIKKI ÄÄNESTÄÄ! VIIMINEN MAHDOLLISUUS!

Tässä nuorukaiset kaukaa.

Floora katsoi tyrmistyneenä siskonsa lapsenlapsia ja päätti nopeasti häipyä paikalta. Floora säästyi kauniina astellessaan ulos asunnosta. Ja nyt, asiaan...

Tässä Henri. Luonne leijona, tietotavoitteinen, rakastaa pelejä. Oikein komea, ja ah tuo leuka.

Tässä Harry, leijona, tietotavoitteinen, rakastaa musiikkia ja tanssia. Tullut kaksoisveljeensä, samat piirteet sama leuka.. Mistä ihmeestä tuo leuka on periytynt?

Tässä Heidi, kaksonen, nautintotavoitteinen, rakastaa urheilua. Tyttö oikein nätti, nenä hieman jänskän näköinen.

 

Te päätätte Kalevan suvun viimeisen perijän! Valitkaa hyvin ja huolellisesti. :) Kiitos kiitos.

Anteeksi anteeksi että näitä osia satelee, ette edes pysy perässä. Minulla on joku pakkomieli pelata. :D ja nyt on "EiVanhempiaKotonaIlta", joten voi rauhassa työstää osaa. ;) Tässä teille tylsä osa.

Leslien yllättävä paluu sai Georgen pään pyörälle onnesta. Ajattelematta möläytti George suustaan kysymyksen. Ja tietenkin vastasi Leslie myöntävästi tähän, eli hän muutti Kalevien taloon tuoden mukanaan 18 000 simoleonia.

Leslie muutti tyyliään enemmän aikuismaisemmaksi ja vihreämmäksi. Hänestä tuli tooodella kaunis nuori nainen.

Leslie tunsi heti olonsa kotoisaksi. Ilon ja muuton kunniaksi päätti hän valmistaa herkullisia hamburilaisia illalliseksi. Taitava kokki kun on.

Ruoan aikana tapahtuikin sitten jotain todella yllättävää. Ensin hyväiltiin varovasti ja keskusteltiin menneistä, kunnes george kaivoi taskustaan jotain ja asetti sen Leslien eteen. Ulkona ohikävelevät naapurit juoksivat kauhuissaan pakoon kuullessaan talosta naisen kiljuvan.

Seuraavana päivänä valmisteli Leslie aamiaista sievä pieni sormus sormessaan. Vaikka moni naapuri oli kauhuissaan juossut pakoon, näytti koko naapurusto tietävän, että Kalevien sukuun liittyisi pian uusi jäsen.

Kaikki oli niin täydellistä. George oli kihloissa maailman kauneimman naisen kanssa, joka pian olisi hänen vaimonsa. Hänen työnsä oli hyvä; hän oli musiikinopettaja kesäleirillä. Sääkin oli loistava. Mikä voisikaan mennä pieleen?

Lesliellä ei mennyt yhtä hyvin. Hänen rakastettunsa ollessa töissä, urheili hän kovasti, sillä halusi tulla huippukuntoon. Mutta kovan urheilun takia joutui nainen monta kertaa päivässä käväistä vessassa Dysdee mukanaan.

Ja taas alkaa alamäki. George sai potkut tehtyään pahan virheen musiikin suhteen. George katsoi epätoivoissaan ympäriinsä jotta saisi jotain piristystä, sillä Leslie oli painunut pehkuihin.

Hän juoksi naisen luokse joka epäilemättä asui kaduilla. He pälättivät hetken, kunnes George kuuli takanaan yllättyneen naisen äänen 'George...? Oletko se sinä?!'. Georgen kasvoille syntyi kauhistunut ilme kun hän kuuli Suzannen äänen. Hän käänyi ympäri, katsahti naista ja ryntäsi niin nopeasti kuin pystyi sisälle. Mikä pelkuri...

Alamäki jatkuu. Dysdeen oli aika jättää hyvästit tälle kaikelle, ja tervehtiä uutta ystäväänsä Viikatemiestä. Dysdee katsahti viimeisen kerran huonetta, jonka jälkeen hän kaikkoontui tuonpuoleiseen.

Eräänä yönä heräsi George kauheaan kiljaisuun. Hän hypähti ylös sängystä ja ryntäsi olohuoneeseen, josta löysi järkyttyneen ja onnesta puhkeavan Leslien; hän oli raskaana. George oli kuin mailalla päähän lyötynä. Hän läheni varovasti suurta mahaa ja silitteli sitä varoen. Hän saisi lapsen!

George otti lapsen saannin tosissaan. Hän rupesi heti opiskelemaan miten lapsia hoidetaan. Leslie sen sijaan otti rennosti ja etsi tietoa musiikista ja sen historiasta netistä.

Päivien kuluttua päätti Leslie soittaa monelle ystävilleen. Nyt pidettäisiin juhlat, ennenkuin lapsi päättäisi tulla maailmaan. Leslie ja George vaihtoivat ylleen juhla-asut ja siirtyivät ulos.

Häät. Häät pidettiin ahtaassa, entisessä hautausmaassa. Vaikka olikin talvi, ei lunta ollut vielä satanut hiutalettakaan.

Sitten lausuttiin hieman lupauksia ja suloisia runoja. Toinen kertoi, toinen kuunteli haltioissaan. George jopa meni lupaamaan sielunsa tulevalle vaimolleen. Jos hän kuolisi, kuolisi hänkin. Suloista. <3

Ja sitten suukko päälle. :) Nyt Leslie olisi virallisesti Kaleva.

Tässä mahtavat vieraamme, kaikki Leslien hyviä ystäviä. Kaikki oikeastaan aika kauniita/komeita. Takana George leikkaamassa kakkua rakkaalleen. 

Naminami. Huolehtivainen mies sinulla, Leslie. Hän näyttää tietävän, että rnaista joka on raskaana kannattaa "syöttää" kunnolla. Tosin anna hänen hengähtää välillä.

George päätti sytyttää jonkin pikku-pellen, kunnes paloi itse poroksi. Kaikki hänen ympärillään nauroivat kyyneleet silmissä, paitsi Leslie joka oli kauhuissaan.

Häät olivat ohi, ja ne onnistuivat hienosti. Sitten tanssittiin vielä viimeinen häävalssi autotallissa. Kuinka romanttista...

Häistä oli nyt kulunut päiviä. Joka aamu oli sama juttu; Leslie heräsi aikasin aamulla siivoamaan ja hoitamaan taloa. Sillä Georgehan "tarvitsi lepoa töitä varten". Ainiin, unohdinko mainita että molemmat ottivat työn urheilu-alalta.

Ja joka ilta oli sama asia. Leslie katseli hetken kun hänen miehensä levitti luovuuttaan maalaamalla perijä-tauluja. Sen jälkeen molemmat suuntasivat askeleensa petiin.

Ja sama yö sama juttu. (menen kaikki kellonajat läpi..) George palasi myöhään yöllä kotiin, ja joka kerta mukanaan uusi ystävä. Ystäviä satoi mukavasti, niitä George oli jo saanut huimat 10.

Tätä ei tapahtunut joka yö. Oli Leslien aika synnyttää ensimmäinen lapsensa. hän heräsi lämpimän peiton alla kauheaan kipuun, nousi paniikissa ylös ja rupesi kiljumaan kivusta. George vain löi päätään käteen, koska seinä oli liian kova.

Mutta lopulta sijaitsi talossa pienen pieni tyttö. Pikku-Heidi peri äidiltään ihonvärin, isältään silmät ja hiustenvärin molemmalta. Eli siis, tyttösen nimi on Heidi.

George oli onneissaan. Lopulta kun hän oli lopettanut pään hakkaamisen käteensä hiipi hän tyttärensä eteen ja puheli tälle. Heidi vain tuijotti isänsä suurta suuta. 'NYT SE SYÖ MUT'. Murr.

Heidi sai oman suloisen pikku huoneensa; vaaleanpunaisen sellaisen. Leslie rakasti huonetta ja sujautti pikku-prinsessansa kauniiseen kehtoon. George sen sijaan valitti kovaan ääneen huoneen sävyä. Kauhea ilonpilaaja.

Koska Leslie oli niin haltioissaan Heidistä, halusi hän vielä yhden lapsukaisen. Sitä hän ehdottikin ennen päiväunien alku. George vain tuijotti outo ilme kasvoillaan. 'toinen vauva... Mitä se oikein tarkoittaa..?' Lopulta mies kummiskin tajusi tuon yksinkertaisen lauseen ja ryhtyi Leslien kanssa hommiin.

George oli hyvä isä, vaikka hän välillä olikin hieman aivoton. Hän oli oppinut lukemastaan kirjasta paljon hyödyllistä tietoa. Aina kun Heidi parkui suruissaan, ryntäsi isä paikalle ja helli tytön uneen. <3

Hän oli myös alkanut tuijottaa omaa maalaustaan ihmeissään. Vai tuijottiko hän sitä vain siksi, koska se oli niin ällistyttävän kaunis?

Tantantaa. Maha kasvoi kasvamistaan. Toinen lapsi se sieltä ilmoittelee tuloaan.

Mutta enempää ei masun kasvua ajateltu, sillä oli Heidin aika jättää nuku,syö,itke aika jälkeensä. Taino se jatkuisi, paitsi että mukaan tulisi viellä leiki.

Tässä on oikein suloinen Heidi joka peri äitinsä viehettävän nenän. Kun näin hänet ekaa kertaa, ajattelin heti "ihan pinokkio". :) Nojaa, pienoisen muodonmuutoksen jälkeen oli Heidi entistäkin kauniimpi.

George päätti opettaa Heidin puhumaan, mutta tyttö vain tuijotti nauraen muurahaista joka jatkuvasti juoksi maton alle piiloon. Huomioikaa Heidin pikku-korva.

Leslien maha jatkui kasvamistaan. hänellä meni myös ihmissuhteet hyvin, toistaiseksi. Välillä tuli riitoja puhelimitse, mutta eipä sen enempää. (ketä kiinnostaa? :o)

Tässä tämmöinen perhe-kuva. Tänään olisi sinänsä tärkeä päivä, sillä lapsen pitäisi syntyä...

Ja niin se syntyikin. Leslie kiljui jälleen kivusta ja etsi katseellaan miestä. Mutta tietenkin hän oli ulkona siivoamassa.

Tämmöinen suloinen pieni poika syntyi. Täsmälleen siskonsa näköinen vauva. "Tervehdi isääsi, Henri". Samalla ojensi Leslie Henrin huohottavalle Georgelle. Hän oli aikessan kävellä ulos huoneesta, kun tunsi polttavaa kipua jälleen. KAKSOSET. Ilman mitään kakkua tai koodia. Arh.

Tämmöinen pikku-poika sieltä tuli. Erottui sisaruksistaan ainoastaan ihonvärin takia. Nimekseen poika sai Harry. ja heti alkoi hellintä ja leikkiminen. Henri oli päättänyt oksentaa isänsä päälle, jolloin George työnsä poikansa etäämmäs. Ah, poika & isä rakkautta.

Samaan aikaan suri heidi kehdossaan. Siinä hän seisoi ja odotti, että hänen uljas prinssinsä tulisi ja pelastaisi hänet tältä kauhealta kehdolta. Ainiin, pientä tietoa tytöstä. Luonteeltaan kaksonen ja hän on kiinnostunut urheilusta. Urheilu ja kehonrakennus taitaa kulkea suvussa?

Veljekset saivat omat kehdot harrastus-huoneeseen, sillä olen liian laiska rakentamaan uusia huoneita taloon. Mutta siellä he viihtyivät hyvin.

Aww. Lopulta Heidin ulkas prinssi, anteeksi, uljas äiti saapui paikalle ja asetti tämän potalle. Heidin poskia pitkin valui yhä hieman kyyneliä, jolloin Leslie hymyili ja silitti lapsensa poskea.

George ja Henri eivät millään osaa olla erossa. <3 taas tätä poika & isä rakkautta. George oli kerrankin päättänyt leikitellä henriä uudelleen. Mutta ei, Henri päätti taas tehdä saman kepposen kuin aiemmin.

Jos äitini näkisi tuollaisen sotkukasan lattialla, pitäisi minulle tilata hauta. O_o Nojaa, nyt alkaa synttärit.

Se aika lensi nopeasti, ja tässä on Harry. Harrysta tuli todella suloinen, isänsä piirteet perinyt. Pojan hiukset kasvoivat ykskaks pitkiksi, jolloin hänestä tuli entistä suloisemmaksi.

Myös Henristä tuli oikein suloinen, peri myös... ei, en tiedä. Kummalta hän peri kasvot? Henri muistuttaa hieman Charlieta taaperona... Niin monta sukupolvea takana..

Ja tässä suloinen Pinocchiomme. Tytöstä tuli kauniimpi, eikä hänen ulkonäköään paljoa tarvinnut muuttaa. Nyt alkaisi bileet.

 

Sitten lopetin pelaamisen. :o Juu, tylsä osa. Mielikuvitus vähissä. :D Mutttta... Nyt tulee enään korkeintaan 3 osaa, arvaan että 2. Innoissani. Ja anteeksi kirjoitusvirheet.. 

PS. Moni on kysynyt, mitä teen kun tämä loppuu. Aloitan uuden LC, tattadaa. -_-' En ole vielä valmis aloittaakseni tarinan. Mutta tarinan idea on kyllä valmis, mutta silti. Saatte tyytyä LC:hen.

Kommentteja. ;>

 

30 osa täällä, nopeasti se aika kuluu. Sateinen viikko edessä, joten koneen ääressä tulee varmaankin paljon vietettyä. Ja nyt suoraan osaan, joka on pitkä. En edes jaksa toistaa MIKSI se on niin pitkä. :'D Hyvin Georgemainen osa.

SUOSITTELEN, että kuuntellette tämän osan aikana Cascadan - Truly, Madly, Deeply. (Huom, EI remix) yhä uudelleen ja uudelleen...

Heti Gabriellan kasvettua tarttui hän puhelimeen ja soitti stipendien perään. Sieltä tulikin pari semmoista, jonka jälkeen hän päätti lähteä yliopistolle. Hän ei palaisi takaisin, hän tahtoisi kiertää maailmaa ja tutustua sen erilaisiin kulttuureihin. Ja sitten tehtiin viellä pieni ilme ja poistuttiin talosta.

George sen sijaan päätti jäädä. Hän ei lähtisi yliopistoon eikä ulkomaille, hän jäisi kotiin jatkamaan sukua. Ensitöikseen istahti hän koneen ääreen etsimään töitä itselleen musiikin alalta.

Ja sitten harjoiteltiin hieman kohteliaisuuksia naisia kohtaan.Kunhan viellä vetäisit sen tuolin ulospäin, jotta tyttö pystyisi istahtamaan...

Keittiössä Fiona oli tuonut ohjattan auton huoneeseen ja pelleili nyt sen kanssa. Vanhan Jimin sydän oli alkanut pettämään, mutta silti mies pysyi hyvällä tuulella.

Tässä Georgen uusi sininen huone...

Koska taloon ei oltu hankittu toisia kissoja tai koiria kuin Dysdee, pitivät talon muut asukkaat hyvää huolta kissastaan. Pian olisi myös Fionan ja Dysdeen aika jättää "nuoret" päivät taakseen.

Nyt kun Georgella oli ikioma kuntoilupyörä, pyöräili hän innoissaan päivät pitkät. Hänhän halusi tulla hyvään kuntoon; hänestä tulisi oikea herrasmies.

Seuraavana päivänä päätyi Geroge taas koneen äärelle chattailemaan tyttöjen kanssa. Hän sai jopa eräältä nettitutultaan puhelin numeron..

.. joten korjattuaan epäonnistuneesti tietokoneen soitti hän tälle tytölle. Siine he sitten pälättivät päivät pitkät.

Fionaa oli taas alkanut huolettaa jokin. Itki jatkuvasti, luultavasti peläten isänsä puolesta. Jimin päivät nimittäin olisivat pian luetut.

Georgen palatessa koulusta päätti hän pyytää tmän erään tytön kylään, johon oli tutustunut netin kautta.

Ja tietenkin halusi George heti antaa pienen halin tytölle, joka esittäytyi Suzanneksi. Mutta Suzanne ei tykännyt ajatuksesta ja perääntyi nopein askelin. Hyvä George, teit mainion ensivaikutelman!

Mutta illan edetessä eteni myös näiden kahden nuorten suhde. He rupesivat pitämään toisistaan entistä enemmän ja viettiväin upean illan yhdessä.

Lopulta sitten jaettiin hyvääyötä halit ja hyvästeltiin. Suzanne lähti hymyillen kotiin päin.

Georgella meni muutenkin hyvin koulussa. Kympin oppilas ja kavereita sateli bussista joka päivä. Tämä heppu näyttää hieman Ahdistelija-pojalta. :s

Samana päivänä minä "melkein Ahdistelija-poika" saapui, sai George viimeisen ylennyksensä Musiikin alalta. Hän oli päässyt uran huipulle hurjaa vauhtia.

Samaan aikaan sisällä päätti Fiona hyvästellä "nuoruuden" ajat ja siirtyä vanhuuteen. Fionan tyylitaju säästyi ja kenties myös parani! Hänen ulkonäköään ei edes tarvinnut vaihtaa.

Vaikka Fionasta kasvoi kaunis ja pirteä mummo, itki George ulkona sydämensä kyllyydestä. Sade oli alkanut ja sumua kerääntyi. Mitä tapahtui?

Viikatemies, joka inhosi rakkautta, saapui paikalle päättämään Jimin elämän. Samaan aikaan laskeutui pimeys maan päälle ja sumu haihtui yhtä nopeasti kuin oli saapunutkin. Jim oli poissa.

George ei kestänyt tätä iskua, se tuli liian yllättäen. Hän soitti Suzannelle, joka saapui limusiinilla (..) paikalle, johon George itkuisena hyppäsi.

Fionakin oli murtuma-pisteessä. Hän käveli suruissaan pihalla edestakaisin, kunnes tuo outo laite yhtäkkiä ilmaantui hänen ettensä. Fionan suu loksahti hieman auki ja hän tuijotti sitä hetken. Pian hän läheni laitetta varovaisesti ja veti tuota outoa juttua ja asettui paikoilleen.

Siinä samassa hän tunsi suurta kipua kaikkialla. Hän tahtoi kiljua kivusta, mutta ei saanut ääntäkään ulos. hetken murto-osan jälkeen, kaatui eloton ruumis kylmälle maalle.

George oli saapunut myöhään yöllä kotiin ja hiipinyt petiin, jossa hän nukkui levottoman unen. Aamulla hänen herätessään ihmetteli hän kauheaa sotkua ympäri taloa... vaikka Fiona joskus olikin sotkuinen, ei hän koskaan jättäisi ruokaa ja astioita lojuamaan ympäri taloa. Silloin george katsoi ulos ikkunasta ja tunsi, kuinka hänen sydämensä lopetti lyömästä.

Hän juoksi vessaan, sillä juuri syömänsä aaminen oli päättänyt ettei pysyisi sisällä. George nousi ylös täriste pelosta ja lopulta purskahti itkuun. Miksi kaiken piti mennä alamäkeä?!

Ainoa lohtu joka Georgella juuri nytten oli, oli Dysdee, joka oli aavistanut että jokin oli pielessä ja hiipinyt paikalle. George halais pitkään ja tiukasti rakasta kissansa.

Rauhoituttuaan hetken päätti George ottaa kylvyn ja ajatella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Lopulta hän tuli siihen päätökseen, että tarvitsis Suzannen tukea.

Suzanne saapui paikalle ja sai pian kaulansa ympärille surullinen Georgen. Siinä se vain seisoivat halailleen, tosin Suzanne ei voinut olla hymyilemättä.

Pian päädyttiinkin katsomaan leffaa talon pimeään olohuoneeseen. Se on kuin perinne... Pian nuorukaiset lähenivät varovaisesti toisiaan ja istuivat hetken kuluttua sylikkäin.

Illan tullen pääsivät George ja Suzanne vihdoin ensisuudelman tunnelmiin Fionan ja Emilian silmien edessä...

Mutta ei. George ehdotti jotain hieman vakavempaa; seurustelua. Suzanne kiljaisi "olet naurettava!" ja poistui pää pystyssä pois. Ei tyttö välittänyt pojan tunteista, ei.

Ja taas musertui Geroge. Ensin hänen ukkinsa, Jim. Sitten hänen äitinsä Fiona. Ja nyt tämä. Miksi kaikki kaikki meni näin väärin?! 

Mutta seuraavana päivänä tapahtui jotain outoa. Tyttö nimeltään Leslie juoksi talolle ja koputti oveen. Hän oli tarkkailut Georgea pitkään ja oli saanut kuulla kaikista tapahtumista. Tyttö rupesi lohduttamaan Georgea.

George oli aivan ihmeissään, mutta kehui pian Leslietä hänen huolenpidostaan. Tytön huulet venähtivät hieman ylöspäin.

George ja Leslie juttelivat pitkään. Lopulta Leslie pyysi ujosti jos George voisi tehdä jotakin tytön tylsille hiuksille. Geroge oli epävarma, mutta pyysi tyttöä istahtamaan peiliä päin ja hoitaa homman. Ja tässä Leslie muutoksen jälkeen, TODELLA kaunis.

Leslien huulille syntyi hymy. Hän oli kaunis. Hänen hymynsä oli kaunis. Leslie otti pari varovaista askelta Georgea päin, joka oli yhtäkkiä jähmettynyt paikoilleen. Nytkö se tapahtuisi? Hän ei ollut tottunut siihen, että joku muu tekisi aloitteen... Leslie seisoi nyt aivan hänen silmiensä edessä ja tunsi hänen hengityksensä. Leslie sulki silmänsä ja suuteli Georgea hellästi ja varovaisesti, jonka jälkeen tyttö perääntyi ja juoksi kotiin sanaakaan sanomatta. Tytöt...

Tästä oudosta tapahtumasta oli nyt kulunut päiviä. George oli harmissaan, sillä ei tiennyt mistä löytää tytön, eikä hänellä ollut hänen numeroakaan. Purkaakseen stressiiän urheili George kovasti huoneessaan, ja tuloksena syntyi pari uutta finniä tämän kasvoille.

Ja päivät kuluivat jälleen. Lulta päätti Dysdee kasvaa 'kauniiksi' vanhukseksi ja jäädä eläkkeelle. Taisin unohtaa mainita että Dysdee kävi töissä? No, nyt hän tienaa 44 simoelonia päivässä eläkettä.

Ah, ja eräänä yönä saapui tämä ihana sim. Rosvo. Tattadaa.

George kuuli äänekästä melua autotallista, jolloin hän ryntäsi puhelimen äärelle ja soitti poliiseille. George jopa piilotti silmnsä, niin peloissaan tämä poika oli.

Ja poliisit saapuivat paikalle juuri kun rosvo poistui tontilta. "it seems like the burglar run off". Ja HUOH. Sinne se rosvo juoksi pussissaan kokonainen auto. :'D

Jälleen suruissaan päätti George ostaa neljännen mamsterin, jonka nimeksi tuli Dobdipsi. Nyt asusteli olohuoneessa 4 erirotuista mamsteria.

George saapui kotiin ja istahti hoitamaan viimeiset läksynsä, jolloin Alicia saapui paikalle. Tänään olisi nimittäin erityinen päivä. George jättäisi taakseen teini-iän ja siirtisi aikuisuuteen. Silti hän ei pystynyt olla ajattelematta Leslietä. Missä hän oli?

Illalla oli sitten kasvun aika ja gerogesta tuli oikein komea nuori mies. Hän päätti värjätä hiuksensa mustiksi ja nostattaa ne, jolloin hänestä tuli aivan ihana! ;)

Hetken päästä käveli ulkona kaunis nuori nainen, joka esittäytyi Leslieksi. Hän käveli epävarmasti valaistua pihaa pitkin autotallia päin, josta kuuli musiikin sointua. Hän avasi varovaisesti oven ja näki edessään nuoren mustatukkaisen miehen. Leslie läheni miestä varovaisin askelin...

 

 

Viimeiseen kuvaan ette edes tarvitse tekstiä. Kuva kertoo yli tuhat sanaa. Ajatelkaa... Tämän osan jälkeen ei ilmesty kuin 2-3 osaa enään. Sitten kaikki on ohi... Niin se aika rientää. Kommentteja olisi mukava saada. : )